19.4.2013 klo 18:30 Regions' Cup 1. kierros @ Pitäjänmäen tekonurmi
FC Spede – Stallions 4-1 (1-1)
Minulla on pomppufiilis, hei ota minut kiinni tai pompahdan
pilviin asti! Tuhatpäisen tai tuhannen päissään olevan yleisön edessä FC Spede
teki temput ja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Göstan kynästäkin tuttu
temppuilu eli biokätköily on nyt in, sillä onhan geokätköily jo niin passé. Tylsimmätkin
tapaukset tämän ymmärtävät kun asiaa heille tarpeeksi terottaa. Passeli ja
aromipesä ovat ikuisesti in. Näitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa keskenään,
aromipesää ja biokätköilyä nimittäin. Ennakolta ja ennakosta päätellen
ottelusta oli luvassa varsin tasainen ja mielenkiintoinen koitos. Tapahtumia
riitti ja Twitter-päivityksiä tehtiinkin sormet jäätyen ja muualta syyhyten.
FC Spede valmistautui otteluun rennosti vetäen alkulämmöt
farkuissa ja kauluspaidoissa. Kravatit oli jätetty koppiin. Rento lähestyminen
ei näyttänyt toimivan, sillä ottelun alussa Oriit vetivät hyvällä sykkeellä,
mutta vetelivät kuitenkin ohi. Oriveteläiset saivat kuitenkin iskettyä kaikkien
yllätykseksi 0-1 johtomaalin Spede-puolustuksen sekoillessa. Ei mikään paras
aloitus. Eikä jatkotkaan olleet. Sekoilu jatkui ja peli oli epävarmaa. Märkä
tekonurmi näytti tuottavan vaikeuksia spedeille, jotka ovat skulanneet
sisätiloissa kuivalla alustalla läpi talven. Syötöt karkailivat liian pitkälle,
haltuunotot sekä huostaanotot olivat epävarmoja. Stallions joutui tekemään
ensimmäisen vaihdon jo varhaisessa vaiheessa, kun Stallions-pelaaja ja
Viertolan Pirlo kohtasivat keskikentällä. Pallontavoittelutilanteessa päät
kolahtivat ikävästi yhteen. Stallions-peluri ei tainnut olla kalliosta, sillä
miehen peli päättyi tähän. Pirlo heilautti leijonanharjastaan ja ihmetteli mitä
tapahtui. Tämä vain todistaa sen, ettei tuossa päässä liiku mitään, mutta
toisaalta todistaa vääräksi sananlaskun, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Lähes yhtä tyhjästä kuin Stallionsin maali ja tuo pää,
syntyi myös Speden tasoitus. Manageri Aappa heitti Mikin kapteenin nauhan, kapteenin koukun ja aiheutti
maalivahdille Captain Morganin, kun mies survoi pallon väkisin maaliin. Tärkeä
tasoitus ja Spede oli taas mukana pelissä. Ensimmäisellä jaksolla tunteetkin
hieman kuumenivat, kun Tero pelasi tilanteen loppuun asti. Hassua, että juuri
Orien veskari on vetämässä turpaan. Kyllähän se niin on nykyään, että jos antaa
turpaa niin saa kärsiä. Stallions suoritti vielä toisenkin vaihdon ensimmäisellä jaksolla. Molemmilla
joukkueilla oli paikkoja lisämaaleihin, mutta 1-1 numeroissa siirryttiin
tauolle.
Spede ei suorittanut tauolla vaihtoja, joten samoilla
miehillä jatkettiin. Ehkä puoliajalla olisi pitänyt tehdä vaihtoja, sillä
kesken pelin nuo näyttivät olevan yllättävän vaikeita suorittaa. ”Vaihto! Mihin
mä meen?” ”Ei nyt ku on kulma.” Tosin tässä kunnostautui myös vastustaja. ”Mikä
numero?” ”Kakkonen.” ”Ei oo pöytäkirjassa. Mikä nimi?” Ei mennyt niin kuin
Strömsössö. Sitten. BÄNG! EUROGOAL!
GOL-GOL-GOL-GOL-GOL-GOL-GOOOOOOLAZO! Sämplet bängää, biitti bängää,
Lostarit slängää, dängä dängää! Kimin varma vasurisijotuis läheltä oikeaa
sivurajaa leijaili komeasti vasempaan yläkulmaan. Vuoden maali jo tässä
vaiheessa? Nyt oli helpompi hengittää. Peli jatkui kuitenkin tasaisena ja
pitkään näytti, että ottelua ei pystytä tappamaan. Stallions lähenteli
muutamaan otteeseen Spede-puolustusta, mutta lopetti tuon sen jälkeen, kun
huomasivat punapaitojen pitävän siitä. Kun ottelua oli pelattu 84 minuuttia
Jouni iski vapauttavan 3-1 osuman. Tätä ei voi enää kusta. Ja vain hetkeä
myöhemmin Joonas taituroi Speden illan neljännen. Toinen kierros täältä
tullaan!
Voitto jäi nyt Stallionseilta tavoittamatta. Kaikki
mahdollisesti havainnot Vodesta voi ilmoittaa Kallion suuntaan. Paikalle
saapunut etsintäpartio oli silminnähden pettynyt lopputulokseen, mutta otti
omat heppansa avosylin vastaan. Henkistä ylivoimaa. Ottelun jälkeen muutama
spedeläinen yritti vaihtaa paitoja vastustajien kanssa, kun oli niin kivan
näköset hupparit.
Tilastot:
Kokoonpano:
Mikko
Aappa
Vesa - Joonas - Kimi -
Tero
Juha - Miki - Tomi -
Peltsi
Peppe
Vaihdot:
Paavo <-> Mikko
Jouni <-> Vesa
Miikka <-> Tomi
Ville <-> Tero
Maalit: Aappa, Kimi, Jouni, Joonas
Varoitukset: -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti