13.5.2013
klo 19:30 Kutonen: AFC EMU - FC Spede @ Kurkimäki
Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää.
Maanantai-iltana spedejä ja emuja, suu täynnä hiekkaa. Toimituksen saamien
tietojen mukaan illan ottelussa kokeillaan emulaattoria, joka mahdollistaa sen,
että ottelu pystytään pelaamaan nurmen tai tekonurmen sijasta epätasaisella
hiekalla. Kätevää. Koska FC Spede pelaa suurimman osan otteluistaan Kurkimäen
getossa, päätyi joukkue vaihtamaan nimeään. Uuden nimen toivotaan puhuttelevan paikallisia
ja tuovan näin runsaasti yleisöä kentän laidalle. FC Speedin kausi lähti viikko
sitten käyntiin niukalla 1-2 tappiolla ToTe/Avauspotkua vastaan. Raportti ottelusta
on kadonnut jonnekin. Paikallisia ei epäillä katoamisesta. Toivotaan, että
posti tai poliisi toimittaa sen vielä jossain vaiheessa perille.
Maanantain klassikko-ottelussa FC Speden vastustaja on Athletic
Football Club EMU. Vuonna 2005 perustettu seura pelaa nyt toista perättäistä
kauttaan Kutosessa, minne se putosi Vitosesta kauden 2011 päätteeksi. Joukkue
on pyrkinyt löytämään uutta emulgaattoria keskikentälleen saadakseen joukkueen
sekoittumaan keskenään emulsioksi. Joukkueen tasosta ei ole sen enempää tietoa.
Sarjan avausottelussa AFC EMU kohtasi Zoomin Oulunkylän hiekalla ja
vierasjoukkue EMU saalisti pisteet ottelun päättyessä 0-3. Näin joukkueen kausi
lähti lentäen käyntiin. Tämä lentokyvytön joukkue toivoo myös jatkossa
välttyvänsä emumunauksilta. FC Spede taas toivoo, että joukkueella on
viimeisenä lukkonaan varsinainen emuri. Saas nähdä kuka työntää päänsä
kuoppaan.
Valot päälle. |
FC Spede lähtee otteluun siis parantamaan edellisen ottelun haavojaan.
Tarkoituksena on pyrkiä emuloimaan toista punapaitaista jengiä, joka voitti
jälleen mestaruuden. Pisteiden lisäksi spedeläiset pyrkivät keräämään vastustajista
talteen mahdollisimman paljon emuöljyä, joka on erittäin hyvä ihonhoitoon sekä
lihas- ja nivelkipuihin. ”Maanantain koitoksessa on tavoitteena avata pistetili,
plustili ja Google-tili”, tilitti Spede-manageri Aappinho. Tähän tarjoaa
loistavan tilaisuuden se, että vastustajan sponsorina on tilitoimisto. Sunnuntai-iltaan
mennessä peliin on ilmoittautunut vasta 13 pelaajaa. Ringin (ei Alex) pienuus
onkin siis asia mikä voi näkyä illan ottelussa. Vaihtopisteellä voi kyllä näkyä
jos jonkilaista säätäjää, mutta toivotaan, että kaikki saavat tarvitsemansa. Tarkoituksena ei ole mitenkään piikitellä ketään.
Teemana
on eläinbileet. Beibi saan mä olla sun hauva? Kieriä lattialla, kuin hullu? Ja silti paijaat, vaik oisin ollu hölmö ja ihan mahdoton. Spede saakin vahvistusta Joen Zoosta, kun Patriootti tekee
paluun pk-seudulle. Darth Vesa on apinoinut Unkarissa, joten pelikunto on
arvoitus. Karaokebaarissa olessani saunatonttu tuli vastaan. Vetäydyin
tilanteesta sivummalle, jossa törmäsin Teroon. ”Miki boogie!?”, mies virkkoi.
En heti tajunnut mitä mies sopersi, mutta se selvisi hetkeä myöhemmin edettyäni
lähemmäs esiintymislavaa. Mikistä pidetiin kovaa kiinni ja laulu raikasi.
Lieköhän mies pelikunnossa? Aapan meren tuolla puolen, jossakin on maa, jossa sataa niin perkeleesti.
Mitä illan ottelulta voidaan siis odottaa? Yhteen asiaan on
ainakin rajaton luottamus ja se on se, että nähdään vapareita rajalta. Kenttä
on edelleen epätasainen, joten luvassa lienee nyt suoraviivaisempaa lädipalloa
toisin edellisessä ottelussa. Matsin jälkeen evääksi voi hakea uuden KurkiMac-burgerin.
Suunta siis taas Kurkimäkeen. Mitä muutakaan sitä tekisi maanantai-iltana?
Kurkimäen pyhättö. |
Leevi and the Leavings - Unelmia Ja Toimistohommia: http://www.youtube.com/watch?v=n3OimHTvVlU
VastaaPoistaHeikki Kuula - Koirakaveri: http://www.youtube.com/watch?v=qE8Xj_qVdak